sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Suurkuvatulostuksen taitajan on helppo hymyillä



 Kirjoittaja: koulutusasiantuntija Mirva Saajasto, AEL


Toinen toteutus Suurkuvatulostuksen tehopaketista on saatu onnellisesti päätökseen. Koulutuspäiviin osallistui 19 tehopakettilaisen lisäksi vaihteleva määrä digitaalipainajan ammattitutkintoon valmistautuvia opiskelijoita. Opiskelijoiden toimenkuva työelämässä vaihteli paljon, mutta kaikkia yhdistävänä tekijänä oli suurkuvatulostus, vastaanottavainen mieli ja kova tiedonnälkä.


Viiden koulutuspäivän setti käsitteli koko suurkuvatuotannon prosessin aineiston valmistuksesta ja erilaisista suurkuvatulostimista ja niiden ylläpidosta aina tuotannon vakiointiin, värinhallintaan, viimeistelyyn ja jälkiseurantaan asti.

Koulutuspäivät toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Seri-Decon kanssa; pääosa luennoijista oli Seri-Decon asiantuntijoita ja myös kaksi työpajapäivää pidettiin Seri-Decon tiloissa.  

Oppimista tukevien etätehtävien avulla opitut asiat vietiin käytännön tasolle omassa tuotannossa, jolloin opiskelijoilla oli mahdollisuus ottaa koulutuksesta kaikki mahdollinen irti. 

Etätehtävien avulla mm. tehtiin aineisto-ohje asiakkaalle ja tehtiin jälkiseurantaa havainnoiden samalla tuotannon mahdollisia ”porsaanreikiä”. Lisäksi varmistettiin tuotannossa käytettävien profiilien oikeellisuus ja yhdenmukaisuus sekä kalibroitiin ja profiloitiin tuotantolaitteita.
 
Tehopaketti suunniteltiin suurkuvatulostuksen tuotantoon ja siellä esiintyviin haasteisiin ja näin ollen sen aiheet liittyvät myös hyvin läheisesti digitaalipainajan ammattitutkinnon tutkintovaatimuksiin.

Koulutuksen käyneillä onkin nyt hyvät edellytyksen lähteä hankkimaan osaamistaan vastaava tutkinto – kokeneet osaajat voivat suorittaa tutkinnon vaikka saman tien.
Tästä kannattaa kysellä lisää allekirjoittaneelta.


Kolmannen tehopaketin toteutuksesta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta niinhän se taitaa mennä, ettei kahta ilman kolmatta… Aika näyttää, josko piakkoin on taas tehopakettia tarjolla.


Kesäisin terveisin


Mirva Saajasto
koulutusasiantuntija, AEL
mirva.saajasto@ael.fi, puh. 050 3948 147


AEL tarjoaa elinkeinoelämälle koulutuspalveluja.
Lisätietoa organisaatiosta www.ael.fi