keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kaksi suurkuva-alan tukkuria yhdistävät voimansa

Seri-Deco osti Widecon liiketoiminnan




Seri-Deco Oy ja Widecon omistajat ovat vahvistaneet yrityskaupan 15.2.2016. Kaupassa Widecon Oy:n koko osakekanta siirtyy Seri-Decolle. Suomeen muodostuu kokoluokaltaan ja valikoiman laajuudeltaan merkittävä, ainoa täysin suomalaisyrittäjien johtama suurkuva-alaan erikoistunut tukku-asiantuntijayritys.

Kauppapaikkamainonnan toteuttajille, julkisivurakentajille, tilauudistajille, auto-alalle, valmistavalle teollisuudelle ja rakennusalalle kuvapinnan tuotanto- ja viimeistelylaitteita sekä tarvikkeita ja erikoiskalvoja tarjoava Seri-Deco konserni tähtää kohti johtavaa markkina-asemaa kotimaan lisäksi Baltian alueella one-stop-shop toimintaperiaatteellaan.

Suurkuva-ala kehittyy koko ajan teknisten innovaatioiden, uusien liiketoiminta-alueiden ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksen myötä. Lisäksi alan yritysrakenne muuttuu, ja myös tukkukaupan rooli lisäarvontuottajana on murroksessa. 'Jotta voimme palvella asiakkaitamme yhä paremmin muuttuvilla markkinoilla, myös meidän tulee kehittää toimintaamme’, kertoo Jussi Heinämäki, Seri-Decon toimitusjohtaja.

’Haluamme olla alan johtava tukkukauppa ja haluamme kasvaa sekä Suomessa että Baltiassa. Liiketoiminnan kasvua haemme aktiivisesti sekä yritysostoilla että orgaanisesti. Uskon, että yrityskauppa parantaa kilpailukykyämme ja voimme yhdistymisen jälkeen tuottaa asiakkaalle entistäkin parempaa palvelua erittäin kustannustehokkaasti’, jatkaa Heinämäki.




Tuotevalikoimat ja osaaminen täydentävät toisiaan


Seri-Decon ja Widecon yhdistyessä markkinoille syntyy yritys, jolla on alan laajin tuotevalikoima, korkea osaaminen, tehokkaat logistiikkapalvelut sekä kattavat tukipalvelut. Yrityskoon kasvaessa uusia resursseja pystytään ohjaamaan tuote- ja palvelutarjoaman sekä uusien innovatiivisten toimintatapojen kehitykseen. Lisäksi yhdistyminen mahdollistaa syvemmän kumppanuuden ja entistä laajempien kokonaisuuksien toimittamisen asiakkaalle.

’Widecon ja Seri-Decon tuotevalikoimat täydentävät toisiaan erinomaisesti. Yhdistymisen jälkeen voimme tarjota asiakkaalle saman yrityksen alta Widecon tarjoaman ytimessä olleet CAD-tulostuslinjat, kevytlevyt ja display-tuotteet sekä Seri-Decon perinteiset vahvuudet kuten tarramateriaalit ja suurkokotulostimet’, toteaa Juha Myllyniemi.

’Kaupan avulla saamme taloon uutta osaamista ja pääsemme tutustumaan uusiin ajatuksiin ja toimintatapoihin. Olen varma, että tämä tilanne tuottaa hyviä ideoita, ja että integraatioprosessissa pystymme luomaan uuden tavan toimia, joka on parempi kuin kummankaan yrityksen tapa ennen yhdistymistä’, jatkaa Heinämäki.

Kaupan jälkeen Seri-Deco -konsernin liikevaihto nousee noin 13,5 miljoonaan euroon ja yrityksen palveluksessa työskentelee Suomessa ja Liettuassa yhteensä 41 työntekijää. Yrityksen toimitusjohtajana jatkaa Seri-Decon toimitusjohtaja Jussi Heinämäki. Widecon omistajasta Juha Myllyniemestä tulee Seri-Decon osakas ja kehitysjohtaja.

Osakeyhtiöt jatkavat ensimmäisessä vaiheessa toimintaansa erillisinä yhtiöinä, nykyisissä tiloissaan Tuusulassa, mutta liiketoiminnat tullaan yhdistämään kevään 2016 aikana.

Kaupan myötä Seri-Decon tuotevalikoima laajenee ja yritys vahvistaa markkina-asemaansa kuvallisen viestinnän toteuttajien johtavana tukkukauppana.

Seri-Deco konsernin Suomen pääkonttori ja varastot sijaitsevat Tuusulan Jusslan teollisuusalueella ja tytäryhtiö toimii Vilnassa, Liettuassa.

Lisätietoa
  • Jussi Heinämäki, jussi.heinamaki@seri-deco.fi, puh: 040 744 4500
  • Juha Myllyniemi, juha.myllyniemi@wideco.fi, puh: 010 841 8083


Seri-Deco Oy
Jusslansuora 10
04360 Tuusula

Puh. (09) 612 2580
Wideco Oy
Jusslansuora 15
04360 Tuusula

Puh. 010 841 8080